keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

uusia mietteitä, uusia suuntia

järvi liplattaa laituria vasten
 piirsin aamukahvilla yksisarvisen seuraksi ja se jutteli minulle hieman, se mm. suositteli tarttumaan uuteen aiheeseen
sammakot kurnuttivat eilen suolla
metsäkirvinen, telkkä, hömötiainen, lokki
on talviloma!
iltaisin luen Michael Enden Die Unendliche Geschichteä.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kuvan merkityksestä


Silloin kun sain nähdäkseni Juha Veltin piirtämän kuvan Kosmoskynässä 4/2014 oleeseen novelliini syntymä, minulle tuli aivan merkillinen olo. Joku ymmärtää kirjoittamaani, siltä se tuntui, onnistumiselta.

Lisäksi olin aluksi näkevinäni kuvassa jotain uusia symbolisia merkityksiä, joita omassa tekstissäni ei ollutkaan. Paitsi että kun katsoin kuvaa tarkemmin, tajusin, että siinähän on toteutettu novellin tapahtumat yhdessä kuvassa itseasiassa, eikä mitään turhaa olekaan, ei mitään, mikä ei kuuluisi joukkoon.

 
htttp://www.veltti.net/news.html


Siellä se on, kohdassa December 3rd, 2014


Kosmoskynään on sittemmin tullut painetun rinnalle myös sähköinen, ja onkin aktiivinen. Uusia novelleja ilmestyy koko ajan. Siellä olisi mahdollisuus myös kommentoida tekstejä. Ei vain näytä olevan rohkeutta, eikä minullakaan. Eihän sitä nyt ensimmäisenä voi ...

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Henkilöhahmoista omassa tekstissäni ja noin yleensä

Lasten supersuosikki Frozen-elokuvassa Anna on yksinkertaisesti määritelty hahmo. Hän on elokuvan sisaruksista se tavallinen.

 Elsa on se, jolla on taikavoimia. Hän voi muuttaa minkä tahansa jääksi.

Näin yksinkertaisten tietojen perusteella pienet katsojat voivat ratkaista, kumpi he haluavat olla. Elokuvan idea on välitettävissä myös lasten välisessä leikissä ilman että leikkijät ovat nähneet elokuvaa, riittää kun he ovat olleet vaikkapa serkkulassa, jossa tuo elokuva on katsottu.

 Kun kirjoitin tuota Mies hopeisella vuorella, halusin päähenkilöksi nuoren naisen, jolla on Motörheadin pinssi rinnassa. Tästä yksinkertaisesta lähtökohdasta halusin aloittaa. Alusta asti oli selvä, että halusin päähenkilööni muitakin tyttömäisiä piirteitä ja nuoruuden ehdottomuutta. Hänellä ei ole nahkatakkia, koska hänen mielestään turkistarhaajat ovat Hannibal Lechtereitä. Sitten halusin musiiksi taustalle vähän Jimi Hendrixiä.

Kun päästää päähenkilönsä liikkeelle, ja antaa hänen tehdä asioita, persoonallisuuden piirteet alkavat kyllä tarkentua. Ehkä hänellä on joskus ollut hiukset vähän pystyssä, mutta nyt aikuisuus painaa päälle, ja sitten on tullut leikattua uusi polkkatukka, johon ei olla vielä totuttu. Niin, siis millaisena se sitten hiipii.

Henkilöhahmo ja hänen olennaisin ominaisuutensa voi olla hyvä aloituspiste uutta tarinaa miettiessä. Mutta tässäkään ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, siis miten näitä henkilöhahmoja luodaan. Italo Calvinon Koko Kosmokomiikassa, esimerkiksi, päähenkilöt ovat matemaattisia funktioita. Kirjaa saa lukea melkein loppuun ennen kuin tämä ratkaisu selittyy: se liittyy (oman tulkintani mukaan) kirjan keskeisimpään sanomaan, siihen mikä siellä sen sydämessä on. En nyt kerro omaa (ja ehkä hieman kömpelöä eli varmaankin väärää (?) tulkintaani tuosta, mitä Koko Kosmokomiikka varsinaisesti tahtoo sanoa. Kirja ei kyllä siitä tyhjenisi, vaikka sen tekisin.

Kriittisen korkeakoulun arvostelupalvelun herra S. sai minut ymmärtämään, että henkilö ja hänen ominaisuutensa eivät ole vielä tarinaa. Se, että jollakin henkilöllä on poikkeuksellisia ominaisuuksia sen takia, että hänellä on ollut poikkeuksellinen elämä, ei ole vielä juonen kuljetusta, vaan on vasta normaalitilan kuvausta. Ja siis tarpeen aivan kertomuksen alussa, joskin hyvä on lähteä liikkeelle in medias res. Juoni liittyy muutokseen, siihen että henkilö joutuu tilanteeseen, jossa hänen on pakko toimia. Mutta juoni on rakennelma, jonka teon voi aloittaa päähenkilön hahmottelemisella, ja itselle sopivat eli itseä kiehtovat hahmot löytyvät varmaan juuri kuin itsestään, kun vain antaa havainnolle tilaa.

Intuitiivisia lähtökohtia uuden tarinan luomiselle:
  • Henkilö (ei stereotyyppi)
  • Tapahtumapaikka, jossa henkilöt voivat toimia erikoisella tavalla tai heidän on pakko
  • Esine, joka voisi toistua tarinassa tai yhdistää henkilöitä toisiinsa
  • Latautunut tilanne
  •  Teko, joka paljastaa päähenkilöstä jotain olennaista
  Mistä lähtökohdasta kirjoittamista ei sitten voi aloittaa?

Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten kirjoittamisen voisi aloittaa muka teemasta. Sanoisin, että se kyllä löytyy sitten aikanaan sieltä rivien välistä. 

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Vaikea keskikohta

Vaan jos sen kääntäisi voimavaraksi: aloittaisikin juuri tuolta keskeltä.

Tarinassa kun on alku, jossa henkilöt tulevat tutuiksi, ympäristö, ajankohta, kaikki. Tapahtumat alkavat in medias res, mutta tarvitaan myös taustatietoa, elävästi.

Keskikohta on se vaikea, jossa tarina syvenee. Tämä on se, mistä kertomuksessa on pohjimmiltaan kyse, tarinan sydän.

Lopussa ratkeaa tavallisimmin varmaan se, saavuttaako päähenkilö haluamansa: oikeaa vastausta ei ole, ennen kuin tarina on kirjoitettu.

Vaikeaksi näistä kolmesta muodostuu usein juuri tuo keskikohta. Joku on vaikeuksissa, ja ajautunut siihen vaiheittain? Täytyy myöntää, en ole ensimmäinen, joka on tätä tullut ajatelleeksi. Googlaamalla voi löytää: " the Mirrormoment". Ehkä siihen ei voi tietoisesti vaikuttaa, miten uusi tarina alkaisi rakentua, jokin mielikuva, vaikuttava tilanne. Jotain järkyttävää on jo tapahtunut?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kirjalabyrintti kirjoittajan tukena

Olin kirjoittanut tuon Mies hopeisella vuorella -tekstin, ja minusta se tuntui valmiilta. Joulu oli tuloillaan, joten tarvitsi hankkia joululahja myös itselleni. Näin perustelin, ja otin yhteyttä Kirjalabyrinttiin.

Kyseinen arvostelupalvelu toimii siten, että sinne voi lähettää tekstin näytiksi, ja hinnasta siis sovitaan ennen kuin asiassa edetään. Tekstin pituus vaikuttaa arvion hintaan, vaan minähän tarvitsin kunnollisen joululahjan. Anteliaisuus on hyve ja elämä, jossa hyveitä harrastetaan, on parempaa.

Suosittelen kyllä tuota Kirjalabyrinttia, sain paljon mietittävää omasta tekstistäni. Arvostelupalvelua kannattaa tosin käyttää vain, jos on todella valmis katsomaan omaa tekstiä kriittisesti, ja tekemään sen kanssa töitä sen jälkeen, kun palaute on tullut. Kätevä emäntä tajuaa myös, että paras hinta-laatu -suhde tavoitetaan, jos samalla on tarkoitus kehittää omaa katsantoa kirjoittamiseen ihan kokonaisuudessaan. Entä jos aiheiden kanssa pitäisi kehittää tarkempaa silmää? Löytyisikin jokin aivan uusi suunta, johon etenisi?

Vaikeimmin vastaanotettava palaute liittyi tekstin kokonaisuuteen. Siinä vaiheessa minulla oli tarina, jossa kerron päähenkilö-Ellin kokemuksista nuorena ja vastavalmistuneena Nairobissa, sitten tarinassa oli tauko, ja tulee painokas ynnä kohtalokas (johon minulla on teksteissäni taipumusta, ja se toisaalta sopii lyyrisiin lauseisiin, mutta on sitä myös laitettava kuriin) jakso keski-ikäistyneen Ellin  "karmeasta kohtalosta". Kysymys kuului: Mikä on sitten tekstin lukijaryhmä?

Onko niin, että ihmiset haluavat lukea itsensä ikäisistä? Nuorten kirjat kertovat nuorista tai nuorista aikuisista ja keski-ikäiset lukevat ikätovereistaan?

Onhan totta, että monissa aikuisten romaanissa, joissa on nuoria, on samanaikaisesti itseasiassa monta sukupolvea, joilla kaikilla on toisistaan poikkeavat kokemukset, ja tämä luo tekstiin syvyyttä. Sukupolviromaani kannattaa ottaa vakavaan harkintaan.

Minun tekstissäni päähenkilöä ei ollut mahdollista hajottaa kahdeksi sukupolveksi, eikä Kirjalabyrintistä sellaista itse asiassa ehdotettukaan. Se oli vain omaa harkintaani. Ajatukseni eteni siihen malliin, että nuori aikuinen oli juuri se henkilö, jonka halusin tekstin keskiöön. Sen takia, että nuorinahan ihmiset lähtevät vapaaehtoistyöhön, jos lähtevät. Onhan poikkeuksiakin, mutta yleisimmin vapaaehtoisjakso on vaihe ihmisen elämässä, joka kantaa aina keski-ikään saakka, ja vanhuuteen.

Tämän isomman asian lisäksi oli myös seikkaperäisempää palautetta. Lisäksi Kirjalabyrintissa oli kivaa se, ettei palautetta tarvinnut odotella ihan hirveän kauan, ja aikataulustakin sovimme etukäteen, eli tiesin, milloin palaute on minulle tulossa.

Kirjalabyrintistä saamani palaute kantaa edelleen, seuraavan aiheen valinnassa, kun mietin, mistä kirjoittaisin seuraavaksi?

Ylipäätään olen viime aikoina miettinyt sitä, että millainen tarina olisi myös lyhyenä selostuksena kiinnostava. Mielestäni tämä on ongelma monessakin romaanissa: lyhyt kuvaus tekstistä ei herätä lukijan kiinnostusta. Usein myös kirjakritiikit ovat sellaisia, että tulee aivan sellainen olo, että tuota nyt en ainakaan halua lukea. Tekstejä on niin paljon tarjolla, ettei niitä kaikkia pysty lähestymään avoimin mielin.

Laitan tähän vielä linkin tuonne Kirjalabyrintti-arvostelupalvelun sivulle: www.kirjalabyrintti.net

Ja ainahan olisi kiva kuulla vaikka tuossa kommenttikentässä muiden kokemuksia siitä, miten teksti on lähtenyt rakentumaan uudelleen vuorovaikutuksessa jonkun toisen kanssa ... Millaisia asioita olette muokanneet teksteissänne palautteen perusteella? Onko joku palaute ollut sellaista, että se on vaikuttanut kirjoittamiseenne laajemminkin, eikä vain siihen työn alla olleeseen tekstiin?

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Esikoiskirjan jälkeen

Vielä on mielessä, ajatuksia ja aiheita, joita käsittelin esikoiseksi yllättäen osoittautuneessa Mies hopeisella vuorella -romaanissa, ja siellähän se nyt jossain parka odottelee niitä lukijoita tietysti ...

Valmistumisen jälkeen olin vapaaehtoistyössä Angolassa ja Namibiassa, ja vuosia sen jälkeen sitten ihan eri reissulla Keniassa yhden kuukauden ystävän luona vierailulla, ja tuonne Keniaan Mies hopeisella vuorella sitten sijoittuu, Nairobiin tosin, maaseudulla romaanissa vain käväistään. Itse en aikoinani juuri Nairobissa edes ollut, kun jatkoin jos nyt en väärin muista niin Flamingo Airways -nimisen kunnianarvoisan yhtiön siivin eteenpäin. Oi aikoja. Muistelen mielelläni menneitä, kun vain on aikaa. Olen jo niin vanha. (?)

Kustantamosta pyydettiin minua luonnehtimaan tekstiäni, kertomusta, jonka olin kirjoittanut. Tulin väittäneeksi: ainoastaan sinisen huoneen kehitysvammainen lapsi perustuu todelliseen henkilöön. Hän oli Angolassa, lastenkodissa, jossa nauravat lapset juoksivat vihreää rinnettä ylöspäin minua kohti ilman kenkiä. Orpokoti sijaitsi mäessä, en muista paikan nimeä. Nyt minulla itselläni on saman ikäinen lapsi, jollei itse asiassa vähän vanhempikin jo, nyt kun häntä katson tuossa... hän olisi pärjännyt oikein mainiosti sellaisessa juoksuleikissä, mutta jaa, mitenkähän olisi käynyt, kun ruokapöytään oltaisiin käyty? Niin kuin nyt vaikka aamiaiselle, kun ei olisikaan Frozen-muroja (=meidän perheen kauheat paheet).

Tosiaan uskoin, että vain yksi henkilöistäni on todellinen, silloin kun sanoin niin. Mutta itse asiassa oli myös yksi nainen, supermarketin edessä. Hänellä oli pyöreät, todella turvonneet kasvot ja silmät puoleksi kiinni. Diagnoosi, jonka ihan itse olen  siis noin vuosikymmenen (hih) pohdinnan jälkeen saanut aikaiseksi: alkoholismi ja hoitamaton vajaatoiminta, siis molemmat. Joo. Sellaiset selitystä vaativat kasvot.
Kasvot, joiden takia kannatti matkustaa maailman toiselle puolelle.

Tekstini on fiktiivistä. Päähenkilö on erilainen kuin minä, todellakin ja hän toimii eri tavalla kuin minä. Varmaan juuri sen takia kertojanäänen rakentaminen olikin niin haasteellista. Säädin tekstiä ja paljon. Kirjoitan joskus myöhemmin tuosta itse kirjoittamisesta, kunhan pääsen vauhtiin tämän blogin kanssa: kirjoittamiseni vaikutteista, sitä miten "editoin" ja mitä kaikkea siinä tulikaan vastaan ... matka oli pitkä, mutta nyt työ on tehty.

On minussa jotain yhteistäkin päähenkilön kanssa, eihän olisi mitään järkeä lähteä kirjoittamaan henkilöstä, joka olisi oman itsen vastakohta. Yhtäläisyydet tosielämän kanssa eivät kuitenkaan tee fiktiosta vähemmän fiktiota, vaan aivan päin vastoin. Juuri noiden takia teksti voi koskettaa lukijaa.

Tämän blogin alku sijoittuu siis Mies hopeisella vuorella -romaanin jälkeiseen aikaan, nyt kun en ihan vielä jatka noita sitä edeltäneitä ainakaan ihan tosissani. Varmaan vähän niin kuin aika katsoa taaksepäin. Ja kyllä tässä vielä eteenkinpäin katsellaan ...

Mies hopeisella vuorella




 Tiedot minusta, uuden blogin aloittajasta:


Työskentelen kustannustoimittajana, ja kollegani ovat opettaneet minut rakastamaan sushia. Asun perheineni huoneistossa, jonka olohuoneen ikkunan edessä kasvaa vuorijalava. Kesäöisin pihalta kantautuu mustarastaan laulu. Talvisin naapuruston yllä loistaa Jupiter.
Mies hopeisella vuorella ei ole ensimmäinen romaaniviritelmäni. Muita, jo sitä ennen alkaneita, on koko ajan työn alla. Mies hopeisella vuorella aloitti hitaan syntymisensä mielikuvasta, jossa tyhjässä ja pienessä kiberalaisessa keittiössä radiosta kuuluu jalkapallo-ottelun selostus. Kaikki muut tarinan henkilöt ovat fiktiota, ainoastaan sinisen huoneen lapsi perustuu todelliseen henkilöön.



Mies hopeisella vuorella


Elli Karjalainen sijoittaa omaisuutensa matkalippuihin ja lähtee valmistuttuaan vapaaehtoistyöhön Keniaan. Hän tahtoo auttaa, mutta järjestö, jonka palveluksessa hän työskentelee, osoittautuu joksikin aivan muuksi kuin hän oletti.
Hän rakastuu argentiinalaiseen lähetystyöntekijään, Ritchieen. Hän on aina kuulunut kirkkoon, muttei ole ennen matkaa ajatellut Jumalaa juuri. Nyt siltä ei voi välttyä, ja ajatukset kirkastuvat hiljaa.
Matkallaan hän tapaa kehitysvammaisen lapsen. Hän ei voi unohtaa nuorena kuolleen naisen kohtaloa, mutta kadulla asuvaa miestä hän ei pysty inhonsa takia auttamaan. Hän luulee jo palanneensa vapaaehtoistyöstä takaisin arkeen, mutta jotain tapahtuu. Jotain sellaista, joka herättää Ellin tajuamaan, että hänen sydämensä jäi Nairobiin.

Mies hopeisella vuorella on saatavilla suomalainen.com ja booky.fi -nettikirjakaupoista.