maanantai 30. toukokuuta 2016

Todellinen Nefertiti, todellinen Kleopatra

Nefertitin muotokuvapatsas ei esitä Nefertitiä, eihän hänellä ole "ryppyjä suupielissä ja kyhmyä nenässä", jollaiset löytyivät vuosia sitten kyseisen patsaan alemmista kerroksista, kun sitä kuvattiin n. 5 mm kerroksissa. Hallitsijalla oli siis vaikutuksensa taiteeseen, kun hän mitä ilmeisimmin käski parantelemaan itsestään tehtyä muotokuvaa. (Lähde.)

Kleopatran todellinen muotokuva puolestaan on mitä ilmeisimmin säilynyt kolikossa.

Muinainen Egypti on kuin kiehtova palapeli, jota voi loputtomasti koota. Onko siihen tähän mennessä koottu jo aivan liikaa vääriä paloja, niin ettei todellista kuvaa pystytä enää rakentamaan?

(Vai käykö tässä niin, että fantasia menee pilalle, kun "todellisuus" näin pala palalta paljastuu?)

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Michael Ende: Tarina vailla loppua

  




TEE SITÄ MITÄ TODELLA TAHDOT.

Tuosta lauseestahan tämä kirja lähinnä tunnetaan.


Tarina vailla loppua (Die Unendliche Geschichte) on monitasoinen tarina. Se kertoo paitsi mielikuvituksen kannattelevasta, myös sen musertavasta voimasta. Ilman painajaisia ja pahoja ajatuksia rakkaus ja toivo eivät olisi niin voimakkaita kuin ne nyt ovat.

Panokset tarinassa ovat suuria: Bastian-pojan ratkaistavakseen saamat ongelmat eivät ole pieniä.  Ihmemaa Phantásia on katoamassa, vain ihminen voi estää tämän tapahtumasta. Tämän voi estää keksimästä keisarinnalle uuden nimen. Se onkin oikeastaan varmaan kaunein saksaksi tuntemani sana:

Mondenkind.

(Jostain syystä tämä ei menestynyt ollenkaan Deutsch Perfect -kielilehden kaunein saksankielinen sana -äänestyksessä...)

Myös todellisuus, ihmisten maailma, on ongelmissa. Lisäksi Bastianilla on omat ongelmansa: häntä kiusataan koulussa ja isä on etäinen. Nämä elämän eri osa-alueilla olevat ongelmat rakentavat yhdessä monitasoisen kertomuksen.
 
Enden kirjoittamistyö sinänsä oli jo tarina vähän niin kuin vailla loppua. Käsikirjoitus ei valmistunut aikataulussaan, vaan n. 2 vuotta myöhässä. Ende tiivisti romaani-idean lyhyesti: poika lukee kirjaa, jonka maailmaan hän pääsee sisälle, ja josta hänen on vaikea päästä pois.

Tässä hän myös tuli tiivistäneeksi ongelman, jonka hän joutui kirjoittaessaan kohtaamaan. Pojan pääsy pois satumaailmasta osoittautui todella vaikeaksi. Päähenkilö Bastain nyt vain ei yksinkertaisesti päässyt pois Phantásiasta. Paperit saivat odottaa painossa sitä, että kirjailija sai työnsä valmiiksi.


Bastian (kirjan päähenkilö) ei ole hyvä roolimalli, vaan juuri sellainen kuin romaanihenkilön kuuluu, oikea lapsi. Hänessä on itsekkyyttä, joka tulee esille hänen tekojensa kautta, eikä vain yhdessä otteessa siten, että hänen pahuutensa saisi ratkaisunsa tekstissä. Itsekkyys on sisään kirjoitettu ominaisuus hänessä, ja onnellinen loppu on siitä huolimatta mahdollinen. Pahuus maailmassa ei ole ongelma, johon olisi olemassa ratkaisu ja kuitenkin on mahdollista elää. Bastianista ei tule hyvää ihmistä tarinan edetessä, mutta onnellisempi hänestä tulee kyllä. Kehyskertomus ei ole irtonainen osa tekstissä, vaan hyvin olennainen osa tarinaa.

Kirjassa kuljetaan Phantásiassa ja sen tapahtumapaikat voi nähdä karttana edessään. Satuhahmot ovat moninaisia ja yllättäviä. Heidän oudot nimensä ja kummalliset ominaisuutensa syventävät tarinaa, vaikka toisin voisi myös olla. Ainakaan saksaksi luettuna nimet eivät tuntuneet tekemällä tehdyiltä, kuten fantasian genreen kuuluvissa kirjoissa toisinaan.

Teksti ei ylipäätään kosiskele lukijaa. Paikoitellen tarinassa on pahaenteistä jäätävyyttä. Synkkien sävyjen keskellä lämpimät, pienet tapahtumat: hahmojen välinen ystävyys ja luottamus, merkitsevät paljon.

Kirjasta on tehty myös elokuva, sen nimi on suomeksi Päättymätön tarina. Elokuvan käsikirjoitus lähti Enden mielestä omille raiteilleen, liian kauas alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Hän syytti elokuvaa liian kitschiksi. Hän toivoi, että elokuvaprojektista olisi luovuttu, mutta korvausvaateet olivat liian suuret, ja elokuva siis tehtiin.

Siis elokuvahan on ollut menestys, jota monet rakastavat, ja ovat edelleen kiinnostuneita näyttelijöistä. Jos haluat nähdä, miten Bastiania näytellyt poika on muuttunut, niin katso täältä.Tämän tyyppisiä uutisointeja muuttuneista näyttelijöistä voi lukea monista muistakin elokuvista. Näistä tulee vähän sellainen olo, että näyttelijä ei olisi tavallaan saanut muuttua niin paljon, että hänen pitäisi olla aina sellainen kuin tuossa kyseisessä (kultti?)elokuvassa.

Kiinnostavampaa olisi tietysti tietää, mitä kyseisessä elokuvassa näytteleminen on merkinnyt kyseiselle henkilölle. Miten elokuva on muuttanut näyttelijöiden elämää? Mitä se merkitsee heille nyt?

Saksankielisestä painoksesta

Fonttien värisyys on sama kuin suomenkielisessä painoksessa: Phantásian jaksot ovat sinisellä ja todellisuuteen sijoittuvat jaksot punaisella fontilla. Valtaosa tekstistä on sinistä, kirjan keskellä on nimenomaan juuri sitä: silloin Bastian on Phantásiassa, eikä ulospääsyä näy.

Kuuntelin kirjan myös Audible.de -äänikirjana kännykästä. 

Fantasia-genren ongelmasta

Fantasia-genrellä on toisinaan ongelmana se, että kaikki on selitettävissä taian avulla. Tämä saattaa viedä tekstiä mielikuvituksettomuuteen. Tekstin henki on enemmän mekaaninen kellopeli kuin fiktiivinen tarina. Jos sattuman mahdollisuus on kokonaan pelistä pois, teksti on enemmän matemaattinen yhtälö kuin tarina. Tästä fantasia-genren ominaisuudesta voi lukea Zeit-lehdestä.
Keskustelu siellä on tosi aktiivista.

Tarina vailla loppua sisältää toki fantasia-genren stereotyyppisimpiä piirteitä. On erikoisia hahmoja, outoja nimiä ja yksiulotteisia hahmoja sekä jopa kokonaisia kansoja, joissa kaikki jäsenet tuntuvat identtisiltä, paitsi että heillä kaikilla on omat nimensä.

Ende kirjoittaa tapahtumia tiettyyn karttaan ja käyttää kaikkitietävää kertojaa, tosin melko kevyellä otteella eli siten, että lähes kaikki ajatukset kerrotaan repliikeissä. Läpi tarinan Bastianilla on joku, jolle hän voi puhumalla ilmaista itseään.

Tarina vailla loppua koskettaa lukijaa nimenomaan kehyskertomuksensa kautta. Alussa Bastianin ongelmat ovat ajankohtaisia ja lukijassa herää toivo siitä, että nämä ongelmat jollain tavalla saataisiin ratkaistua.

Lopussa ratkaisu ei olekaan aivan se, mitä alussa toivoo, mutta tärkeintä on se, että ratkaisu on olemassa. Tässä tarinassa on onnellinen loppu, epätäydellisessä maailmassa.


torstai 19. toukokuuta 2016

MÖRKÖKOODI




if ( a > 1 000 000)
printf ("Trallallaa, tässä hiihdetään.");
else if (a == 0)
printf (" Voi ei, se sai mut kiinni!");
else
printf ( "Vauhtia!");


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

MÖRKÖ

TUNNEÄLYTESTI: Mitä kuvassa tapahtuu?

Kerro kuvan möröstä, millainen hän on. Kuvaile rennoin rantein.

Nyt jos tässä Bloggerissa ois semmoinen ominaisuus, että vois kirjoittaa väärin päin, niin kääntäisin fontin nurin. Ois nimittäin tarkoituksenmukaista, että mietit vastauksen itse ennen kuin luet avustavan kysymykseni...




Mitä kuvan mörkö mielestäsi tekee: auttaako hän kalastajaa, vai uhkaako hän runoilijakalastajamme turvallisuutta?

maanantai 16. toukokuuta 2016

PISA-ärtymystä



PISA-tutkimus toteutetaan OECD-maissa joka kolmas vuosi. Sillä kartoitetaan 15-vuotiaiden nuorten osaamista.

Suuri yleisö tuntee tutkimuksen kärkimaiden tuloksia esittävistä tilastoista. Suomalaisten sijoittumiseen tässä tilastossa kiinnitetään huomiota ikään kuin kyseessä olisi kilpailu.

Tutkimuksessa nousee esille tilastollisesti merkittäviä eroja nuorten osaamisessa alueellisesti, kuten esimerkiksi se, että Pohjois-Suomen poikien osaaminen on heikentynyt. Myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaamisen heikkoudet ovat nousseet esille.

Näitä tuloksia on käytetty rakentavasti pohdittaessa tapoja parantaa nuorten kouluviihtyvyyttä ja opiskelumotivaatiota. Tutkimuksen perusteella on ehdotettu, että oppimista voitaisiin edistää käyttämällä pelejä, ja hyödyntämällä tutkivan oppimisen menetelmiä. Opetettavia asioita tulee konkretisoida ja liittää niitä työelämään.

Tutkimus myös muistuttaa siitä, ettei koulutuksesta voi säästää. Ryhmäkokojen täytyy olla pieniä, jotta laadukas opetus on mahdollista.

On kuitenkin syytä ymmärtää, ettei Suomen sijoittumisen lasku OECD-maiden tilastossa ole sinänsä huolestuttavaa. Ei, vaikka menestys laskisi kuinka paljon tahansa – siis suhteellinen menestys muihin maihin verrattuna.

Suomen ei tarvitse olla maailman paras, eikä se myöskään ole.

Kyse on samasta ilmiöstä kuin siitä, että kevätjuhlassa muut lapset veisaavat suvivirren paremmin kuin omasi. Et itse asiassa huomaa mitään, nimittäin jos kuorolaisten suoritukset eivät poikkea liikaa toisistaan.

Onnellisinta on, jos erot eri maiden välillä ovat mahdollisimman pienet. Tasapainoisessa tilanteessa minkään maan lapset ja nuoret eivät ole sen osaavampia kuin muiden. Lapsemme eivät ole kilpahevosia.

Kansallisesti osaamisen tason kehitystä voidaan seurata, ja sen perusteella tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin. Koulutusta on arvioitava ja kehitettävä jatkuvasti, mutta Aasian sijoittuminen Suomea paremmin PISA-tutkimuksessa ei ole sinänsä hälyttävää, kunhan Aasian maiden ja kaikkein huonoimmin sijoittuneiden maiden väliset erot eivät ole suuria = tilastollisesti merkittäviä. Tämä on se näkökulma, josta tätä kansainvälistä tutkimusta tulisi tarkastella.

Olennaista on toki myös huomata, että tutkimuksesta puuttuu kokonaisia mantereita. Koulutuksen suurin epäkohta jää siis tutkimuksen ulkopuolelle. Millaiset valmiudet elämäänsä saavat pakolaisleireillä asuvat lapset? Entä ne kehitysmaiden lapset, jotka ovat meille vain uutiskuvia nälän turvottamine mahoineen? Unicefin verkkosivujen mukaan kymmeniätuhansia lapsia työskentelee tällä hetkellä sotilaina. Lapsia myydään jatkuvasti. Lapsikaupan määrästä ei ole mahdollista esittää luotettavaa arviota.

Tähän verrattuna Suomen sijoituksen lasku vuoden 2012 tutkimuksessa on pieni huoli, mutta opetusministeri Krista Kiuru luonnehti matematiikan osaamistason laskua erityisen hälyttäväksi. Hänen mukaansa se nosti esille tarpeen kehittää suomalaista perusopetusta voimakkaasti. Hän on samaan aikaan sekä oikeassa että väärässä.

Tarve kehittää opetustyötä on voimakas, eikä siitä voida tinkiä, mutta viiteryhmä, johon suomalaisten koululaisten osaaminen tulee suhteuttaa, eivät kuitenkaan ole OECD-maat, vaan paljon laajempi

Kun suomalaiset toimittajat vierailivat al-Zaatarin pakolaisleirillä Jordaniassa, he kuvasivat paikkaa avovankilaksi. On tavallista, että perheet asuvat tällaisissa olosuhteissa useiden sukupolvien ajan. Joidenkin lasten vanhemmat ja isovanhemmat ovat asuneet koko ikänsä pakolaisleirillä. Näiden lasten tarpeet koulua ja opetusta kohtaan ovat erityisiä.

Jos jokin maa on koulutuksen suhteen edistyksellisempi kuin muut, sille kuuluu luonnollisesti myös enemmän vastuuta kuin muille. Menestys Pisa-tutkimuksessa  ei ole niinkään kunnia, enemmänkin se on tehtävä. Se on velvollisuus. Miten voimme auttaa niitä maita, jotka sijoittuivat meitä huonommin? Entä ne maat, jotka jäävät kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle?

Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka on kommentoinut, että Angry Birds -tuoteperheen markkinoinnissa voidaan hyödyntää Suomen menestystä PISA-tutkimuksessa. Olen muuten hänen kanssaan ihan samaa mieltä. Niin voikin. Jee!

Entä jos seuraava PISA-tutkimus jätettäisiin väliin? Siihen käytettävät rahat käytettäisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien lasten koulutukseen?

Vaan entä, jos yhtenä kevätjuhlapäivänä lapsesi tulisi kotiin ilman todistusta. Etkö voisi luottaa siihen, että hän pärjää elämässään, vaikket tasan tarkkaan tietäisi, menestyykö hän nyt ikätovereidensa piirissä paremmin kuin edellisen kerran lunten sulaessa ja kumpi oli tällä kertaa parempi, omasi vai naapurin? Hehän ovat niin samanlaisia, kuin kaksi marjaa.

On olemassa lapsia, jotka eivät saa keväisin todistuksia sen takia, ettei heillä ole ollut mahdollisuutta ansaita sellaisia työllään.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Viidakkokirja, elokuva

Ei ole olemassa "ihmisten kylää" tai "ihmisten yhteisöä". On vain viidakko. Karhut asuvat täällä, apinat tuolla ja ihmiset omassa paikassaan. Tuollainen ajatus minulle nousi elokuvaa katsoessa. Mutta eihän varmaankaan, enemmänkin siinä taisi olla kyse ihmisen erinomaisuudesta. Ihan kiva oli käydä katsomassa tuo kuitenkin.
Elokuvaillan suurimmaksi anniksi nousi kuitenkin se, kun samaisena iltana sain tietää, että Kippis on joogaliike. Bieryoga on alunperin kuulemani mukaan kehitetty Amerikassa, ja sieltä se on löytänyt tiensä Saksaan. En tiedä, olisiko Suomessa vielä moista. Se voi olla alkoholitontakin, mutta olennaista on siis, että se on pullo ja avattu. Sen kanssa jooga-asentojen ottamiseen tulisi varmaan aivan uudenlaista tarkkuutta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Millainen science fiction -tarina ei ainakaan saa olla?

Tulinpa katsoneeksi Strange Horizons -lehden verkkosivulla olevaa listaa siitä, millainen science fictio -tarina ei ainakaan saisi olla. Ja vitsiksihän tuo lista on tietenkin tarkoitettu ja juuri sen takia se tuleekin ottaa vakavasti. Vitsit nousevat todellisesta, eivät ne muuten huvittaisi.

Listalla ovat ainakin liian suoraviivaisesti etenevät tarinat, joissa päähenkilön hankkeen toteuttamiselle ei ole mitään suurta ja uskottavaa estettä, tai jos koko homma ei olekaan kovin merkittävä.

Päättymättömässä tarinassa, jota parhaillaan pikkuhiljaa tässä lueskelen, panoksena ei olekaan pelkästään se, katoaako mielikuvituksellinen Fantasia-maailma, vaan Fantasian rakoilun taustalla vaikuttaa koko ihmiskunnan perikato. Panokset ovat siis suuret. Tilanne paljastuu lukijalle pikku hiljaa matkan varrella.

Siihenkin huomio kiinnittyi, että kirjan alussa merkittävässä roolissa oleva kirjakauppias on kuvattu aikamoiseksi ärjyksi. Tavallaan teos ei kanna huolta lukijan miellyttämisestä, se ei pohdi sitä, onko tarina riittävän viihdyttävä. Kauppiaan ja kirjan pääosassa olevan Bastian -pojan välinen salattu yhteys nousee esille vain yhdessä kauppiaan lauseessa, kun hän paljastaa ymmärtävänsä pojan tilanteesta enemmän kuin tämä on kertonut.

Kirjan ihan alussa lukija eläytyy vahvimmin juuri Bastianin tilanne, se että hänellä on ongelmia ja oikeastaan vain ongelmia... kun aloin lukea tätä, uneni muuttuivat muutamaksi yöksi. Nyt olen kirjan puolessa välissä ja unimaailmani on taas omani.