keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Michael Ende: Tarina vailla loppua

  




TEE SITÄ MITÄ TODELLA TAHDOT.

Tuosta lauseestahan tämä kirja lähinnä tunnetaan.


Tarina vailla loppua (Die Unendliche Geschichte) on monitasoinen tarina. Se kertoo paitsi mielikuvituksen kannattelevasta, myös sen musertavasta voimasta. Ilman painajaisia ja pahoja ajatuksia rakkaus ja toivo eivät olisi niin voimakkaita kuin ne nyt ovat.

Panokset tarinassa ovat suuria: Bastian-pojan ratkaistavakseen saamat ongelmat eivät ole pieniä.  Ihmemaa Phantásia on katoamassa, vain ihminen voi estää tämän tapahtumasta. Tämän voi estää keksimästä keisarinnalle uuden nimen. Se onkin oikeastaan varmaan kaunein saksaksi tuntemani sana:

Mondenkind.

(Jostain syystä tämä ei menestynyt ollenkaan Deutsch Perfect -kielilehden kaunein saksankielinen sana -äänestyksessä...)

Myös todellisuus, ihmisten maailma, on ongelmissa. Lisäksi Bastianilla on omat ongelmansa: häntä kiusataan koulussa ja isä on etäinen. Nämä elämän eri osa-alueilla olevat ongelmat rakentavat yhdessä monitasoisen kertomuksen.
 
Enden kirjoittamistyö sinänsä oli jo tarina vähän niin kuin vailla loppua. Käsikirjoitus ei valmistunut aikataulussaan, vaan n. 2 vuotta myöhässä. Ende tiivisti romaani-idean lyhyesti: poika lukee kirjaa, jonka maailmaan hän pääsee sisälle, ja josta hänen on vaikea päästä pois.

Tässä hän myös tuli tiivistäneeksi ongelman, jonka hän joutui kirjoittaessaan kohtaamaan. Pojan pääsy pois satumaailmasta osoittautui todella vaikeaksi. Päähenkilö Bastain nyt vain ei yksinkertaisesti päässyt pois Phantásiasta. Paperit saivat odottaa painossa sitä, että kirjailija sai työnsä valmiiksi.


Bastian (kirjan päähenkilö) ei ole hyvä roolimalli, vaan juuri sellainen kuin romaanihenkilön kuuluu, oikea lapsi. Hänessä on itsekkyyttä, joka tulee esille hänen tekojensa kautta, eikä vain yhdessä otteessa siten, että hänen pahuutensa saisi ratkaisunsa tekstissä. Itsekkyys on sisään kirjoitettu ominaisuus hänessä, ja onnellinen loppu on siitä huolimatta mahdollinen. Pahuus maailmassa ei ole ongelma, johon olisi olemassa ratkaisu ja kuitenkin on mahdollista elää. Bastianista ei tule hyvää ihmistä tarinan edetessä, mutta onnellisempi hänestä tulee kyllä. Kehyskertomus ei ole irtonainen osa tekstissä, vaan hyvin olennainen osa tarinaa.

Kirjassa kuljetaan Phantásiassa ja sen tapahtumapaikat voi nähdä karttana edessään. Satuhahmot ovat moninaisia ja yllättäviä. Heidän oudot nimensä ja kummalliset ominaisuutensa syventävät tarinaa, vaikka toisin voisi myös olla. Ainakaan saksaksi luettuna nimet eivät tuntuneet tekemällä tehdyiltä, kuten fantasian genreen kuuluvissa kirjoissa toisinaan.

Teksti ei ylipäätään kosiskele lukijaa. Paikoitellen tarinassa on pahaenteistä jäätävyyttä. Synkkien sävyjen keskellä lämpimät, pienet tapahtumat: hahmojen välinen ystävyys ja luottamus, merkitsevät paljon.

Kirjasta on tehty myös elokuva, sen nimi on suomeksi Päättymätön tarina. Elokuvan käsikirjoitus lähti Enden mielestä omille raiteilleen, liian kauas alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Hän syytti elokuvaa liian kitschiksi. Hän toivoi, että elokuvaprojektista olisi luovuttu, mutta korvausvaateet olivat liian suuret, ja elokuva siis tehtiin.

Siis elokuvahan on ollut menestys, jota monet rakastavat, ja ovat edelleen kiinnostuneita näyttelijöistä. Jos haluat nähdä, miten Bastiania näytellyt poika on muuttunut, niin katso täältä.Tämän tyyppisiä uutisointeja muuttuneista näyttelijöistä voi lukea monista muistakin elokuvista. Näistä tulee vähän sellainen olo, että näyttelijä ei olisi tavallaan saanut muuttua niin paljon, että hänen pitäisi olla aina sellainen kuin tuossa kyseisessä (kultti?)elokuvassa.

Kiinnostavampaa olisi tietysti tietää, mitä kyseisessä elokuvassa näytteleminen on merkinnyt kyseiselle henkilölle. Miten elokuva on muuttanut näyttelijöiden elämää? Mitä se merkitsee heille nyt?

Saksankielisestä painoksesta

Fonttien värisyys on sama kuin suomenkielisessä painoksessa: Phantásian jaksot ovat sinisellä ja todellisuuteen sijoittuvat jaksot punaisella fontilla. Valtaosa tekstistä on sinistä, kirjan keskellä on nimenomaan juuri sitä: silloin Bastian on Phantásiassa, eikä ulospääsyä näy.

Kuuntelin kirjan myös Audible.de -äänikirjana kännykästä. 

Fantasia-genren ongelmasta

Fantasia-genrellä on toisinaan ongelmana se, että kaikki on selitettävissä taian avulla. Tämä saattaa viedä tekstiä mielikuvituksettomuuteen. Tekstin henki on enemmän mekaaninen kellopeli kuin fiktiivinen tarina. Jos sattuman mahdollisuus on kokonaan pelistä pois, teksti on enemmän matemaattinen yhtälö kuin tarina. Tästä fantasia-genren ominaisuudesta voi lukea Zeit-lehdestä.
Keskustelu siellä on tosi aktiivista.

Tarina vailla loppua sisältää toki fantasia-genren stereotyyppisimpiä piirteitä. On erikoisia hahmoja, outoja nimiä ja yksiulotteisia hahmoja sekä jopa kokonaisia kansoja, joissa kaikki jäsenet tuntuvat identtisiltä, paitsi että heillä kaikilla on omat nimensä.

Ende kirjoittaa tapahtumia tiettyyn karttaan ja käyttää kaikkitietävää kertojaa, tosin melko kevyellä otteella eli siten, että lähes kaikki ajatukset kerrotaan repliikeissä. Läpi tarinan Bastianilla on joku, jolle hän voi puhumalla ilmaista itseään.

Tarina vailla loppua koskettaa lukijaa nimenomaan kehyskertomuksensa kautta. Alussa Bastianin ongelmat ovat ajankohtaisia ja lukijassa herää toivo siitä, että nämä ongelmat jollain tavalla saataisiin ratkaistua.

Lopussa ratkaisu ei olekaan aivan se, mitä alussa toivoo, mutta tärkeintä on se, että ratkaisu on olemassa. Tässä tarinassa on onnellinen loppu, epätäydellisessä maailmassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti