keskiviikko 31. elokuuta 2016

KÄYTETTYJEN VAATTEIDEN KAUPPAA VERKOSSA

Ennen vanhaan minulla oli sentään tapana
silloin tällöin kirjautua
elämäonp@sk@@.com -sivustolle
ja asetella sinne näytille kuvia
kurahousuista.

Vaan kun ei enää jaksa.

Sentään minulle jäi pieni virtuaalinen vaatekaappi,
jossa säilyvät raskausajankin vaatteet,
nyt kun ei niitä enää tarvita.

Niitä katsoessa tulee hyvä mieli ja melkein jo toivoo,
että olisi tullut enemmänkin
otettua kuvia
loppuunkäytetyistä.

lauantai 20. elokuuta 2016

Vihreä hämärä silmissä, puita


                                           Kuva: Pixabay, Darksouls1, CC0 Public Domain

Mirkka Rekola on kirjoittanut runon, joka alkaa: Vihreä hämärä silmissä, puita ...

Runo hämärästä on samalla myös runo Auringosta ja ilmasta, hengittämisestä. Ilman Aurinkoa tai ilmakehää ei olisi hämärää, joka syntyy valon sirotessa ilmakehässä, kun Aurinko on laskenut horisontin alle.

Oletan muuten vain, että Rekolan runon tapahtumapaikka on Suomessa, joten myös päättelen iloisesti, että tapahtuma-aika on kesäyö, koska kesäpäivänseisauksen aikaan hämärä näillä leveysasteilla kestää pisimpään. Jos runossa on hämärää, on todennäköisimmin kesä.

Auringon juuri mentyä ulkona näkee tehdä vielä töitä: vallitsee porvarillinen hämärä. Varmaankin niin, Rekolan runo tapahtuu tässä hämärässä. Sen jälkeen alkaa merenkulkijan hämärä, jonka aikana taivaalla näkyy jo tähtiä, joiden mukaan voi suunnistaa ja toisaalta horisonttikin erottuu. Viimeisenä on tähtitieteellinen hämärä, jonka aikana voi havaita kohteita, joita ei muulloin voi nähdä.

Mutta tämä on siis hämärää, jossa ympärilleen vielä näkee eli porvarillista laatua. Unohdetaan pimeä.

Porvarillisen hämärän aikaan selkeimmin erottuva väri on purppura, joka syntyy, kun punainen ja sininen sekoittuvat. Vähän tätä ennen on lyhyt vaihe, jossa taivaalla voi teoriassa nähdä myös vähän vihreää länsitaivaalla. Runon tulkinta tihenee: SE hetki on nyt löytynyt, eikä se ollut edes vaikeaa. Ei oppi ojaan kaatanut.

Tai ehkä kulkija kantaa kädessään lyhtyä, jonka valossa hän näkee puiden värit metsässä? Hik.





lauantai 6. elokuuta 2016

Kati Saurula: Koiruohon kaupunki





Minulle on jäänyt mieleen vuonna 2011 ilmestynyt Saurulan kirja Koiruohon kaupunki (Arktinen banaani). Se on välkkynyt mielessä nyt, kun Tšernobylin onnettomuudesta on siis tarjolla tämä uusi kirja, joka oikeasti pitäisi lukea. Ja en ole vielä edes tarkistanut kirjastosta, kuinka pitkä jono olisi (jos sen jatkeeksi asettautuisin).

Tšernobyl on maisemana ja tapahtumina mielenkiintoinen. Artikkeleita, joissa kerrotaan kyseisestä alueesta nykyään ja näytetään sieltä kuvia, ei voi sivuuttaa. Ne on aina pakko lukea. Jalkapuolet nuket revenneissä mekoissaan ja likaa poskessa lojumassa metallikappaleiden ja pölyn, rehottavien kasvien ja melankolian keskellä: se mitä pidettiin kehityksenä, sai aikaan katsokaa tällaisen turmion. Kuvassa ei olekaan vain hajonnut nukke.

Se, mitä kirjan jälkeen olen jäänyt pohtimaan, on tyttären, Nadjan, ja hänen äitinsä Jelenan välinen suhde. Jelena on (yksinkertainen?) Pripjatissa asuva käytännön nainen, joka hoitaa nappulat ja merkkivalot "koulutuksensa" mukaisesti työpaikallaan ydinvoimalaitoksessa, eikä turhia ylimääräisiä kysele. Hän on työvuorossa, kun katastrofi tapahtuu.

Tytär Nadja opiskelee fysiikkaa. Hän siis nimenomaan haluaa ymmärtää sen, miten ydinvoimalaitos toimii.

Naisten välinen ero esittää sitä, miten aika murtuu ja ihmiset muuttuvat: sukupolvet eivät ole olosuhteiden pakon sanelemia evolutiivisia kopioita toisitaan. Heillä on oma tahtoelämänsä. Tytär katsoo äitiään, ja ymmärtää enemmän. Kaikki tieto ei ole elämänkokemusta. Tunteeko äiti häpeää? Mutta hän vain teki kaiken niin kuin käskettiin. Mitä äiti voi antaa tyttärelleen? Mutta hänhän antoi, elämän. Miten tytär voi kunnioittaa äitiään? Tai ymmärtää?

Äiti ja tytär elävät eri maailmoissa, heidän realiteettinsa ovat kokonaan toiset. Tšernobylin tapahtumat luovat mielenkiintoiset raamit tapahtumille, koska ne pakottavat toisaalta näkemään sen, että kehitys on välttämätöntä ja todellakin asioita on ymmärrettävä paremmin. Toisaalta juuri kehitys aiheutti katastrofin.

Kirja tuli mieleeni tänään aiemmin, kun luin terroristijärjestön vankeudesta pakenemaan päässeen naisen tarinaa. Hän asuu nykyään Saksassa ja hänen unelmansa on valmistua matematiikanopettajaksi.