maanantai 27. helmikuuta 2017

Sarjakuva-Finlandia 2017 ehdokas: Ajan kanssa

Sarjakuvateos Ajan kanssa - Kesäni Marcel Proustin seurassa leikkii draaman yleisesti tunnettujen ja siksi totuuksina otettujen lakien kanssa.

Alkupuolella päähenkilön setä kuolee. Siinä vaiheessa hänestä ei tiedetä muuta kuin graafisin keinoin piirretty poikkeama tavallisesta - jätän tarkoituksella kertomatta, miksi yrittäisin selittää tekstiä tyhjäksi, mutta päähenkilön poikkeuksellisessa ulkonäössä on jotain proustilaista.

Itse en ole lukenut kaikkia kymmentä Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksen suomenkielistä nidettä. Vain kuusi niistä ja selitys on inhimillisen proustilainen. Kustantamon työntekijänä saan kirjoja joululahjaksi, ja saan valita itse nuo kirjat kirjakaupasta. Luulin, että minulla on aikaa. Ja proustilaisittain säännöstelin lukemista siten, että otin vain yhden kirjan vuodessa. Näin joululahjarahat riittivät myös lahjakirjoihin. Ja nyt kävi näin, ettei niitä enää sitten olekaan näitä Kadonneita aikoja kirjakaupassamme olemassa ja juuri ne olin kyllä tarkoittanut itselleni kerätä kaikki ja lukea joululoman luppoaikana Fazerin tummanruskeasta konvehtirasiasta makupaloja imeksien. Ja tuo pieni yksinkertainen teko, empiminen kirjahyllyn edessä ja harkinta, perheenjäsenten ja muiden lahjalistalla olevien henkilöiden läpikäynti ja heidän toivomustensa arviointi teki minusta kuin hahmon Proustin kirjassa, ja jos olisin kirjallinen hahmo, enkä lihaa ja luuta, minut olisi tuossa teossa ja sen yksityiskohtaisessa havainnossa seikkaperäisesti määritelty ja kaikki lukijat tuntisivat minut yksityiskohtaisesti.

Palatakseni tuohon toiseen kappaleeseen: ei siis näin, ei tule laittaa ongelmiin sellaista henkilöä, jota lukija ei vielä tunne ja jonka kärsimykset eivät siis merkitse lukijalle mitään. Henkilön olisi pitänyt ensiksi voittaa lukija puoleensa.

Itse sain aiemmin palautetta tekstistäni, jossa isoisä kuoli, että miten se nyt noin merkittävä asia voi olla. Lukija ei kokenut rakentamaani asetelmaa uskottavaksi - ja tässä kuolee setä, mitä en voi olla vertaamatta aiemmin saamaani palautteeseen ja varmasti oikeassa elämässä kuolema on aina merkittävä, mutta miten sen välittää merkittävänä paperilla. Lukija tarvitsee taustatietoa, mutta silloin tekstin rytmi hajoaa tai jopa katoaa, mutta tässä teoksessa, jonka nimi on otsikkona, tarkoitus on laittaa Proustin teosta lukevan henkilön elämä vastatusten Proustin tekstin kanssa ja teoksen alkupuolella sanotaan, että teos, jota luetaan, on kaikukoppa ja lukijat ovat kieliä, tämä on itse asiassa siteeraus Ville Hännisen teokseen kirjoittamista alkusanoista ja hän myös nimittää itseään pateetikoksi siinä, kun jotkut kuvailevat itseään mielihyvin sanomalla olevansa maistereita tai muuta sellaista. "Oppinutta".

Parhaaksi anniksi jää kuvitus, minun lukukokemuksessani nimittäin. Kuvat ovat jännittäviä. Ihmisiä on esitetty ääriviivojen avulla, ja se tuo tekstiin eksistentiaalista ulottuvuutta, herättää henkilökohtaisuuksia. Kuvissa on tilaa ja valoa, teoksen maailmassa yllättävyyttä. Lemmikkinä Muussi niminen hirvi? Naapurina Milo, astrofysiikan professori? Teksti tuntuu ikään kuin sanovan, että elämä koostuu sattumista. Teoksen kantavaksi ajatukseksi muodostui minulle: en antaisi menneisyyden määritellä tulevaa. Ja tämähän on järkevää, vain tämä on järkevää, jos elämä koostuu sattuman sanelemista tapahtumista.

Madeleine-leivos haaste on edelleen olemassa. Tarkoitan tällä sitä, että olen päättänyt vielä jonain päivänä leipoa madeleineja. Jos jollakulla on resepti, sen saa pistää mulle vaikka tuohon kommenttilootaan alla. Madeleinet ovat kyllä esillä, kirjan takakannen sisäpuolella, mutta resepti on näissä suomalaisolosuhteissa varsin kryptinen, tosin selkeämpi kuin noissa itse Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksissa.

Petteri Kantola: Ajan kanssa (2016, Suuri kurpitsa)

Teos on Sarjakuva-Finlandia ehdokas, ja palkinto jaetaan siis 17.3. Kaikki ehdokkaat ovat täällä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Huippuihana lasten lintukirja!




Lasten lintukirja on ihana. Materiaali on kestävää, kiiltäväpintaista pahvia. Kirja kestää käyttöä ja äänimekanismi on myös kestänyt meillä käytössä jo n. 1,5 vuotta. Paristot kirjaan voi vaihtaa, ja ne ovat pientä käyttäjää ajatellen turvallisesti ruuvin takana.

Kirjaan on koottu  keskeisimmät linnut. Sen avulla voi opetella tunnistamaan 30 linnun äänet, ja kuvia kirjassa on useammista linnuista.

Tässä kirjassa taitto tukee ääniä. Linnut on ryhmitelty asuinympäristönsä mukaan. Yhdellä aukeamalla ovat esim. peltojen linnut peltomaiseman päällä. Joidenkin kirjojen kanssa on tullut sellainen olo, että olisin halunnut vain ne lintujen äänet, mutta tämä on hyvä kokonaisuus. Kotimaisuus tulee hyvällä tavalla läpi: tässä on kokonaisuus, jossa on vain se kaikkein olennaisin. Kustakin linnusta on kahden lauseen mittainen teksti. Nämä eivät ole tikkukirjaimilla, eli pitää osata lukea "tekstausta" ennen kuin noita voi lukea, mutta eskarissahan nuo jo opetetaan.

Kertakaikkiaan ihastuttava kirja! Tästä on ollut meille paljon iloa. Suosittelen!

Äänenvoimakkuuden säätöä kirjassa ei tarvita, koska äänien kovuus on aina tuntunut sopivalta. Kuulokeliitäntää kirjassa ei ole, ja sitäkään emme ole tässä tarvinneet. Kirja on isokokoinen, eli ei tätä käsilaukussa mukana kuljeteta.

Pertti Koskimies: LAULAVA KIRJA, LASTEN LINTUKIJA kids.fi

tiistai 14. helmikuuta 2017

Kamala, kamalin, Henry Crawford

Nobody likes Henry Crawford, yet he's not a character of only one feature.

Eilisessä postauksessa tämä jäi kesken, ja tulin piirtäneeksi liian kiltin Henry Crawfordin. Tämä on enemmän häiriintynyt. Hänellä on häijy katse. Huomaa, millainen yöpaita hänellä on. Suun asento on sellainen, että hän suunnittelee jotain.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kamala Henry Crawford

Henry Crawford on vastenmielinen tyyppi. Tässä hän on paljastettuaan siskolleen aikovansa kosia Fannya. Hän kokee olevansa niin paljon parempi Fannylle, ettei hänen tarvitse miettiä Fannyn vastausta. Ainoa miete vain, jonka hän siskolleen asiaan liittyen esittää, on kysymys siitä, mitä muut sanovat, kun hän nyt tällä lailla on päättänyt ottaa Fannyn.
 
Piirsin Henry Crawfordin, mutta taisi tulla liian kiltti. Toivottavasti huomenna pystyn postaamaan häijymmän ihmisen. Miltä näyttää todella ilkeä ihminen?
 
Tuo sisko-Crawford taitaa vähän kauhistua veljensä ratkaisua. Kuvassa hänen ensireaktionsa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Austen goes manga

 
Mary kuolee. Kuolinvuoteellaan hän lupaa omistamansa hopeaveitsen lahjaksi siskolleen Susanille. Hän oli niin kiintynyt veitseen, että hän piti sitä sänkynsä vierellä koko sairautensa ajan.
 
Mary puolestaan sai veitsen aikoinaan kummitädiltään, Mrs Admiral Maxwellilta vain kuusi viikkoa hänen kuolemaansa ennen.
 
Äiti säilyttää Susanin veistä. Betsey-sisko ottaa sen luvatta, ja siskoksille tulee riitaa siitä, kumpi veitsen saa. Äiti asettuu pikkuisen Betseyn puolelle. (Volume three, Chapter seven)
 
Tiedän kyllä, että hopeaveitsiä annettiin tuohon aikaan lahjaksi kirjeiden avaamista varten, tai sivujen repimiseksi irti toisistaan, siihen aikaan kun kirjat tulivat painosta sivut kiinni toisissaan. Toisaalta myös hedelmänkuorimaveitsiä on varmaan ollut. Toisaalta veitsi antaa mahdollisuuden kuvitella Austenin tarinaa uuteen genreen eli manga-tarinaksi. Siksi piirsin sellaisen. Kuollut Mary on valokuvassa, eikä hän pidä siskosten riidasta.
 
Veitsi esiintyy myös muissa Austenin teksteissä. Se ei ole kuitenkaan helppo esine, ja sen valitseminen tähän merkitykseen tarkoittaa siis jotain. Toisessa Austenin teoksessa romaanihenkilö luonnehtii veistä sopimattomaksi lahjaksi lapselle. Mitä se toki on, paitsi manga-kertomuksessa, jossa se on ainoa hyvä lahja.
 
Mansfield Parkissa viehättää myös se, että siinä 5-vuotias Betsy saa merkittävän roolin. Hän ei lausu mitään avainvuorosanoja, mutta toimii. Aivan niin kuin 5-vuotiaan voi olettaa tekevän.
 
 
 
Susanin veitsi löytyy fiktiivisten esineiden verkkomuseosta. Se on siellä tosin vain karkeana luonnoksena. Museo itsessään on aika hieno, ja sinne pääsee täältä.
 
Jane Austen -yhdistyksiä verkko on täynnä, mutta jos haluaa liittyä ilmaiseen, ja vieläpä sellaiseen jossa saa viikottaisen Jane Austin -aiheisen kysymyksen, niin sitten tänne.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Lauseet tekevät tarinan



Mansfield Parkia lukiessa mietin sitä, miten yksittäinen lause vastaa kokonaisuutta. Kokonaisuudessa Mansfield Parkin idea tiivistynee ajatukseen siitä, että ihmisestä tulee onnellinen, kun hän osaa asettaa toiveensa sopivan kokoisiksi. Toivomalla mahdollisia asioita voi saavuttaa sen, mitä haluaa.
Ajatus on toisaalta lämmin, ja elämänmyönteinen. Varmaan hyvän elämän edellytyksenä ovat hyvät tavoitteet.
 
Toisaalta ajatus on myös äärimmäisen julma. Miksi joidenkin pitäisi tyytyä lähtökohtaisesti vähempään?
 
Myös yksittäisen lauseen tasolla teksti on täynnä lauseita, jotka voi tulkita kahdella eri tavalla. Fanny muuttaa lapsena asumaan sukulaistensa luokse, koska hänen omilla vanhemmillaan ei ole mahdollisuutta elättää niin monta lasta. Matka on pitkä, ja ensimmäisenä iltana Fanny purskahtaa itkuun illallisella uuden perheen kanssa.
 
..., sleep seeming to be her likeliest friend, ...
 
Toisaalta niin kohtuullista: tietysti pienen tytön pitää päästä nukkumaan, koska häntä väsyttää. Toisaalta kuitenkin äärimmäisen julmaa myös, jos ei olisikaan muuta kuin vain uni.
 
Yksittäiset lauseet rakentavat samaa todellisuutta kuin tekstin muodostama kokonaisuus. Jännite kahden merkityksen välillä ei ratkea Mansfield Parkia lukiessa. Arvoitukseksi jää, mitä teksti varsinaisesti tahtoo sanoa. Ehkä olennaisempaa onkin, millaisen todellisuuden minä lukijana tahdoin löytää, ja löysin.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Kirjani on kirjastossa!




Hän on varmaankin nyt kuollut. Kirjakaupasta häntä ainakaan ei enää löydä. Kirjastosta hänet vielä voi napata täältä. Joissakin muissa kirjastoissa hän on myös. Kolmas kappalekin Selloon on tilattu, elokuussa. On tainnut käydä niin, ettei sitä olla pystytty kirjastolle toimittamaan.

Ennen syntymistään hän vietti kanssani moninaisia iltoja. Oli vaiheita ja onnistumisia. Ei se mikään syöksysynnytys ollut, mutta minähän synnytän täydellisiä vauvoja.

Eilen sain kustantajalta, Bookhouselta, viestin että joo. Saan tehdä tekstille mitä haluan. Kustannussopimus ei ole enää voimassa.

Tänään seisoin pihalla auringossa. Mulla oli aurinkolasit, hankikanto, talvilenkkarit ja iloista seuraa. Voisiko olla paremmin?

Viikonloppuna en tee luumutäytekakkua, kuten vanhan ajan hautajaisissa. Teemme kahden suklaan mustikkamuffinsseja ystävänpäivän kunniaksi, ja tiedän kyllä, että pitäisi puhua muffineista. Tuo muffinssi on vain käännösvirhe. Suomeksi pitäisi oikeasti sanoa, että muffini. Mutta minä sanon, että muffinssi, koska se on oikeasti paljon parempi sana ja jos tarkkoja ollaan, niin kuinka moni asia kielessä onkaan virheen kautta juuri niin kuin on. Ihmisten pitää osata tehdä virheitä, se on tärkeä taito.

torstai 2. helmikuuta 2017

Fanny goes Paint.net


This broken manga girl is Fanny, and she doesn't believe they (Edmund and M. Crawford) had yet rehearsed it even in private. (Volume 1 Chapter 18)





Hahmottelin lyijykynällä, piirsin tussilla, skannasin hiiriskannerilla, ja väritin Paint.netillä.

Paint.netin käyttöön hommasin oppaan, vaikka sitähän oppii ihan hyvin käyttämään ilmankin. Kirjassa on aiheen perussanastoa. Esimerkit ovat outoja, mutta layereiden käyttö on esitetty selkeästi. Myös JPEG-kuvaformaatin erikoisuudet on esitetty.

 
Paintin huono puoli on siinä, että layereilla varustettu kuva on talletettava .pdn -tyyppisenä tiedostona eli niitä ei voi muilla ohjelmilla avata. Paint.netillä voi tallentaa kuvan myös tavallisimpiin tiedostomuotoihin, mutta silloin eri tasot liittyvät yhteen.
 
Paintin hyvä puoli on se, että se pelaa yhteen Wacomin piirtopöydän kanssa. Sain sellaisen joululahjaksi, ja latasin valmistajan sivuilta piirustusohjelman, jossa kuvat voi tallentaa vain yhteen, kyseisen ohjelman omaan formaattiin. Tähän mennessä en ole laittanut sillä piirrettyjä kuvia tänne blogiin ...